Tänä päivänä monella on huoli terveydenhoidosta ja siitä ketkä saavat terveyspalveluja tulevaisuudessa. Tämä on ala josta riittää monenlaisia mielipiteitä sekä potilaan että omaisen näkökulmasta. Hakeuduin itse hoitoalalle opiskelemaan ammattiin, sillä ala on aina kiinnostanut minua todella paljon ja kokemusta sairaaloista itselläni on jo aivan pienestä pitäen.
Työn monipuolisuus, haasteellisuus ja hyvät työskentelymahdollisuudet painavat myös paljon valitsemani ammatin vaakakupissa. Viimeaikoina on mediassa ollut esillä eutanasia ja tähän liittyen on jäänyt mieleeni eräs todella traaginen dokumentti. Katsoin sattumalta televisiosta ollessani vielä ala-asteikäinen kyseisen dokumentin, joka on tositarina ja todella koskettava. Aina tätä dokumenttia muistellessa, ei ole enää riittävästi sanoja kuvailla sitä kaikkea tunnetta, jota sisälläni sydämessäni tunnen.
Ohjelma on dokumenttikuvaus pienestä pojasta joka menehtyy vakavaan syöpäsairauteen. Kyseinen ohjelma on erityisesti jäänyt mieleeni ja koskettanut minua todella syvästi. Dokumentissa pienen pojan äiti on halunnut kuvata lapsensa rankan taistelun elämästä sairauden toteamisesta traagiseen loppuun asti. Tämän pienen pojan ja hänen perheensä tuska on sanoinkuvaamatonta. Tämä välittyy katsojalle ohjelmassa todella traagisella tavalla. Kyseisen dokumentin nähtyään katsoja voi miettiä miten etuoikeutettu hän on elämässään. Kun miettii sitä tuskaa, joka dokumentin vanhemmilla on ollut joutuessaan saattamaan oma lapsensa kuolemaan. Aikana jolloin mitään ei ollut enää tehtävissä.
Työskentelen itse tällä hetkellä sairaalassa, sillä työharjoittelujaksot kuuluvat ammattiopiskeluuni. Työ jota teen on hyvin hektistä, mutta teen sitä koko sydämelläni. Olen kohdannut kuolevia työssäni ja yritän auttaa parhaani mukaan mm. Saattohoitopotilaita hoitamalla heitä mahdollisimman hyvin. Minulla on tiettyjä tavoitteita mihin haluan hoitotyössäni suuntautua. Omalta osaltani haluan tukea ja auttaa potilaita mahdollisimman hyvin. Omat elämänkokemukseni ovat vaikuttaneet valintaani suuntautua hoitotyöhön sillä tämä on työ, jota tehdäkseen täytyy olla suuri sydän.
Teet hienoa työtä ja mukava lukea miten urheasti jaksat opiskella ja tehdä töitä .Siihen vielä lapsenhoito mukana. Oot niitä harvoja julkisuudessa olevia joita ei näy bilepaikoissa lasi kädessä. Samaa ei voi sanoa muista pienen lapsen äideistä jotka on jollain tavalla julkisuudessa. Hienoa huomata myös miten monipuolisesti käsittelet monia eri aiheita ja asioita. Noin nuoreksi äidiksi oot todellakin fiksu etkä mikään pintaliitäjä.Muista joskus levätä ja relata . Mukavaa joulunaikaa 🙂
Olin aina aiemmin ajatellut sinun olevan pinnallinen bimbo median luoman kuvan vuoksi. Nyt kun olen lueskellut tätä sinun blogia on sinuun päässyt tutustumaan pintaa syvemmälle ja huomaa, kuinka empaattinen ja hyväsydäminen ihminen olet. Sinun kirjoituksesi ovat hyviä, ajankohtaisia ja pohdit asioita hyvin monelta kantilta etkä pelkää kertoa mielipidettäsi. Olen itse myös lähihoitaja ja voin samaistua tekstiisi täysin. Tätä työtä ei voi tehdä aidosti muuta kuin koko sydämellä sillä tässä työssä näkee ihan kaikenlaista ja kohtaa monenlaisia ihmisiä. Ihanaa, että sinulla on intohimoa ja paloa tähän työhön, tarve meistä hoitajista ei koskaan lopu tästä maailmasta! 🙂
Iloa opintoihisi sinulle Marianne ja mukavaa joulun odotusta sinulle ja koko perheellesi!